Fernando Torres syntyi Fuenlabradassa, Madridin lähistöllä, ja nousi Atlético Madridin juniorijärjestelmän kautta nopeasti edustusjoukkueen ytimeen. Häntä alettiin kutsua lempinimellä "El Niño", joka kuvasi hänen nuorta ikäänsä mutta myös hänen energistä pelityyliään. Hänestä tuli seuran symboli vaikeina aikoina, kun Atlético pelasi vielä Segunda Divisiónissa. Torres kantoi joukkuetta harteillaan ja osoitti poikkeuksellista kypsyyttä jo teini-ikäisenä. Hänestä tuli joukkueen kapteeni vain 19-vuotiaana – saavutus, joka kertoo paljon hänen luontaisesta johtajuudestaan. Torresin nopeus, vahvuus ja maalivainu tekivät hänestä luonnollisen kärkipelaajan, joka pystyi haastamaan puolustuksia jatkuvasti. Atlético Madridissa hänestä tuli fanien ikoni, ja hänen uskollisuutensa seuraa kohtaan vahvisti hänen asemaansa seuralegendana. Vaikka hän siirtyi myöhemmin muihin seuroihin, hänen juurensa pysyivät aina vahvasti rojiblanco-perheessä. Hänen nuoruudenpäivänsä Espanjan pääkaupungissa toimivat esimerkkinä siitä, miten intohimo ja lahjakkuus voivat muokata pelaajasta kansallisen sankarin jo ennen kansainvälistä läpimurtoa.
Torres siirtyi Liverpooliin vuonna 2007 ja löysi nopeasti uuden tason pelissään. Valioliigan fyysisessä ympäristössä hänen nopeutensa ja suoraviivainen pelityylinsä pääsivät täyteen oikeuksiinsa. Hän teki debyyttikaudellaan 33 maalia, mikä teki hänestä heti fanien suosikin Anfieldillä. Yhteistyö Steven Gerrardin kanssa muodostui legendaariseksi – he löysivät toisensa kentällä vaivattomasti, ja Torres viimeisteli kylmänviileästi. Hän ei ollut vain maalintekijä, vaan myös uhka vastustajalle joka kerta, kun pallo oli hänen hallussaan. Hänen tapansa ohittaa puolustajia ja viimeistellä tarkasti teki hänestä yhden Euroopan pelätyimmistä hyökkääjistä. Torresin Liverpool-ura jäi mieleen määrätietoisesta työetiikasta ja omistautumisesta. Hän rakasti pelaamista yleisön edessä ja antoi joka ottelussa kaikkensa. Vaikka loukkaantumiset häiritsivät ajoittain, hänen huippunsa oli korkealla – ja ne hetket jättivät pysyvän jäljen sekä englantilaiseen että kansainväliseen jalkapallokulttuuriin. Torresin kaudet Liverpoolissa olivat kuin voimakas sähköisku kentällä – hän tuli, teki vaikutuksen ja jätti lähtemättömän muistijäljen.
Fernando Torres oli keskeinen osa Espanjan maajoukkuetta sen kultakaudella. Hän pelasi tärkeässä roolissa kolmessa peräkkäisessä turnausvoitossa: EM 2008, MM 2010 ja EM 2012. Hänen huippuhetkensä tuli vuoden 2008 EM-finaalissa, jossa hän teki ottelun ainoan maalin Saksaa vastaan. Maali oli tyypillinen Torres-suoritus – ovela liike puolustajan selustaan ja kliininen viimeistely maalivahdin yli. Hän ei ollut vain maalintekijä, vaan myös pelote, joka avasi tilaa muille hyökkääjille kuten David Villalle. MM-kisoissa 2010 hän ei ollut täydessä kunnossa, mutta antoi silti merkittävän panoksen joukkueen tasapainoon ja paineen alla pelaamiseen. Vuoden 2012 EM-kisoissa hän nousi jälleen parrasvaloihin tehden tärkeitä osumia ja voittaen turnauksen maalikuninkuuden. Torresin pelaaminen maajoukkueessa kuvasti hänen vahvinta puoltaan: kykyä esiintyä tärkeissä hetkissä. Hän oli pelaaja, jonka tekemisiin koko maa saattoi luottaa. Hänen panoksensa Espanjan menestykseen oli paitsi pelillinen, myös psykologinen – hän toi mukanaan voiton uskon.
Torresin myöhemmät uravaiheet veivät hänet Chelseaan, jossa hän voitti Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan, sekä AC Milaniin ja lopulta takaisin kotiin, Atlético Madridiin. Paluu rojiblanco-paitaan oli tunteikas hetki niin Torresille kuin seuran kannattajille. Vaikka hänen roolinsa oli pienempi, hänen läsnäolonsa oli tärkeä sekä kentällä että pukukopissa. Hän sai kunnian päättää uransa siinä seurassa, jossa kaikki alkoi. Torresin viimeiset pelit eivät ehkä olleet yhtä loisteliaita kuin nuoruusvuodet, mutta hänen sitoutumisensa säilyi ennallaan. Hän siirtyi myöhemmin pelaamaan Japaniin ennen kuin lopetti ammattilaisuransa. Uransa jälkeen hän on jatkanut Atlético Madridin organisaatiossa valmennustehtävissä, jakaen kokemustaan uusille sukupolville. Fernando Torres ei ole vain maaleja ja finaaleja – hän on esimerkki pelaajasta, joka eli intohimolla ja antoi koko sydämensä lajille. Hänen perintönsä elää jokaisessa hyökkääjässä, joka unelmoi maalin tekemisestä kotistadionin hurmoksessa.